SIILINJÄRVEN ELÄKKEENSAAJAT RY                                   

VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2012

YLEISTÄ

Vuosi 2012 oli yhdistyksemme 38:s toimintavuosi. EKL:n Kuopion piirin jäsenyhdistyksistä Kuopion Liikealan Eläkkeensaajat (30v), Kuopion Varhaiseläkkeensaajat(20v) ja Lapinlahden Eläkkeensaajat (35v) viettivät toimintansa merkkivuotis-juhlia.

Jäsenhankintaa jatkettiin koko vuosi ja saimmekin uusia jäseniä, mutta myös menetimme jäseniä kuoleman ja eroamisen vuoksi, joten jäsenmäärän kokonaissaldo meni miinuksen puolelle.

Jäsenkunnan vanhetessa vaikeutta tulla kerhoon ja poisnukkumisia on entistä enemmän vuosittain, joten jäsenhankinta nousee yhä suurempaan arvoon turvataksemme toimintamme jatkossakin.

Toiminta oli entiseen tapaan vilkasta ja toteutui suunnitellulla tavalla. Viikoittaisen kerhon lisäksi kokoonnuimme neljänä päivänä viikossa eri harrasteryhmiin. Uusina harrasteryhminä jatkoivat muistikerho, Skip-Bo, keilailu ja käsityökerho. Aloitimme kerhotoiminnan myös Etelä-Siilinjärvellä. Kerhossa pelattiin Skip-Bo:ta ja keskusteltiin ajankohtaisista asioista.

Vuoden tärkein juhlatapahtuma oli EKL:n 50-vuotisjuhla Tampereella, johon osallistuimme isolla joukolla. Kuoromme osallistui juhlassa esiintyneeseen yhteiskuoroon.

Osallistuimme piirin kesäjuhlaan Ilveskasinolla sekä hiljaiseen päivään Maaningalla. Alapitkän Ikinuorten Ystävänpäiväjuhlaan myös osallistuttiin.  Perinteisesti vietimme omat äitien- ja isänpäiväjuhlat. Vuoden lopuksi vietimme yhdistyksen oman pikkujoulun Laturastin majalla. Kesällä tehtiin teatterimatka Joensuuhun ja Tikkakoskelle.

Kiitos vilkkaasta toiminnasta kuuluu jäsenille sekä kerhojen ja eri harrasteryhmien vetäjille.

Tiedonvälityksessä ovat  nettisivumme olleet käytössä ja niiden aktiivisesta päivittämisestä ovat Sulo Holopainen ja Sisko Korjamo huolehtineett kiitettävästi. Muina tiedottamiskanavina ovat olleet Uutis-Jousen ja Savon Sanomien eläkeläispalstat. Joka kerhossa on tiedotettu ajankohtaisista asioista.  Vuoden loppupuolella EKL tehosti tiedottamis toimintaansa  ja lähettää useita kertoja kuukaudessa  tiedotteita ajankohtaisista asioista.

KERHOTOIMINTA

Ohjelmalliseen kerhoon kokoonnuimme entiseen tapaan keskiviikkoisiin. Kevätkauden kerhot alkoivat 9.1.2012 ja kevätkausi päätettiin yhteiseen äitienpäiväjuhlaan 9.5. nuorisotalolla. Syksyn toiminnan aloitimme 12.9. ja kausi päättyi pikkujouluun 12.12. Laturastin majalla.

Järjestimme kevätbingon 11.4. ja kinkkubingon 5.12.

Kerhon vetäjinä toimii kerrallaan kaksi jäsentä ja kerholaiset esittivät ohjelmaa. Vuoden aikana kerhoissa vieraili ulkopuolisia luennoitsijoita. Kahvitarjoilusta huolehtivat emäntämme Aili ja Pirkko apureineen, pullat leipoi joku jäsenistä.  Kerhoihin osallistui keskimäärin n 35 jäsentä/kerho.

Aktiivisena matkanjärjestäjänä toimi Perämaan Liisa.  Arpajais- ja kahvituloilla kartutimme yhdistyksen varoja.

KOKOUSTOIMINTA

Kevätkokous pidettiin 21.3.2012. Kokoukseen osallistui 35  jäsentä ja kokouksen puheenjohtajana toimi Lauri Katainen. Asioina mm. vuosikertomuksen- ja tilinpäätöksen hyväksyminen vuodelta 2012 sekä vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille.

Syyskokous pidettiin 31.10.2012  ja siihen osallistui 33 jäsentä ja kokouksen puheenjohtajana toimi Lauri Katainen. Kokouksessa vahvistettiin yhdistyksen vuoden 2013 toiminta- ja taloussuunnitelma  Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin edelleen Toivo Ritanen.

Johtokuntaan valittiin 8 jäsentä sekä 4 varajäsentä. Lisäksi valittiin toiminnantarkastajat, jäsen piiritoimikuntaan, piirikokousedustajat sekä edustajamme vanhusneuvostoon.

Hallitus kokoontui vuoden aikana 4 kertaa. Joka kokouksessaan hallitus oli päätösvaltainen. Varajäsenillä oli myös oikeus osallistua kokouksiin, päätöksentekoon he osallistuivat vain varsinaisten jäsenten ollessa estynyt.  

HALLINTO JA EDUSTUS

Yhdistyksen puheenjohtajana on toiminut Toivo Ritanen, varapuheenjohtajana Urpo Häkkinen, sihteerinä Saara Hämäläinen, taloudenhoitajana Sisko Korjamo ja muina hallituksen varsinaisina jäseninä Pirkko Hokkanen, Elli Matilainen, Pentti Matilainen, Liisa Perämaa ja Kaino Tenhunen. Varajäseniä olivat Aili Heikkinen, Helli Häkkinen, Sylvi Paananen ja Hannu Puhakka

Varsinaisina toiminnantarkastajina toimivat Lauri Katainen ja Leena Leussu, varalla Päivi Hiltunen ja Leena Vänninen.

Piiritoimikunnassa edustajanamme toimi Toivo Ritanen.

Varsinaiset piirikokousedustajat olivat Pentti Matilainen ja Kaino Tenhunen, varalla Elli Matilainen ja Anja Rissanen. 

Vanhusneuvostossa edustajinamme olivat Erkki Miettinen ja Kaino Tenhunen, varalla Aku Pelkonen.

HARRASTUSTOIMINTA

Harrasteryhmiä oli kuusi, joista suosituin oli Boccia. Ryhmän vetäjänä toimi Kaino Tenhunen. Ryhmä kokoontui säännöllisesti kaksi kertaa viikossa, kesällä kokoonnuttiin kerran viikossa. Osallistujia oli keskimäärin 11 henkilöä.

Lauluryhmää johtivat Sulo Holopainen, Aku Pelkonen ja Teuvo Mononen. Lauluryhmä kokoontui kerran viikossa. Osallistujia keskimäärin 10 henkilöä.

Toivo Ritanen ohjasi kuntosaliryhmää, joka kokoontui kaksi kertaa viikossa. Osallistujia keskimäärin 9 henkilöä.

Keilailuryhmä kokoontui  kerran viikossa. Ryhmää veti Hannu Puhakka. Osallistujia  keskimäärin 3 henkilöä. Kerho lopetettiin 29.10.2012 kävijöiden puutteessa.

Muistikerho kokoontui joka toinen viikko ja sitä veti Inkeri Ahonen. Kerho oli

suosittu ja siihen osallistui keskimäärin 9 henkilöä.

Joka toinen viikko kokoontui SKIP-BO pelikerho, jota veti Sisko Korjamo, osallistujia keskimäärin 9 henkilöä.

Uutena kerhona aloitti käsityökerho, joka kokoontui 7 kertaa. Vetäjinä Sylvi Paananen ja Leila Karhunen. Osallistujia keskimäärin 8 henkilöä.

Syyskaudella aloitti kerho Etelä-Siilinjärvellä, vetäjänä Maria Karhunen. Kerho kokoontui viikottain pelaamaan SKIP-BO:a ja keskustelemaan. Keskimäärin osallistujia 6-7 henkilöä.

Pilkkionkijoiden ryhmää veti Hannu Puhakka apunaan Eero Järvelin.

KILPAILUTOIMINTA

Osallistuimme kilpailuihin, itse emme toimineet kilpailujen järjestäjinä. Kilpailulajeja olivat Boccia, pilkkionginta ja rannaltaonginta.

Boccia

EKL:n Kuopion piirin sisä Boccian Suomisarjan kilpailuihin 28.1. Lapinlahdella osallistuimme kolmella joukkueella. Joukkueemme Kaino Tanhunen, Reino Tenhunen ja Sanni Pajarinen sijoittuivat toiseksi ja joukkue  nousi mestaruussarjaan. Muut joukkueet sijoittuivat kuudenneksi ja yhdeksänneksi.

Kuopion Piirin sisä Boccian mestaruuskilpailuhin 6.3. Keiteleellä osallistuimme kahdella joukkueella. Joukkue Inkeri Ahonen, Sylvi Paananen ja Jussi Saastamoinen säilytti mestaruussarjapaikkansa.  

Yhteistyötoimikunnan sisäboccia kisoihin 9.3 Nilsiässä osallistuttiin kahdella joukkueella, jotka saavuttivat ensimmäisen ja  neljännen sijan. Voittajajoukkueessa pelasivat Kaino ja Reino Tenhunen sekä Sanni Pajarinen.

Yhteistyötoimikunnan ulkoboccia kilpailut pidettiin 14.6.Maaningalla. Kilpailuun sai osallistua kaksi joukkuetta per yhdistys. Mukana oli yhteensä 4 joukkuetta.

Boccian ystävyysturnaus pidettiin 10.8. Maaningalla.  Tulos oli 6-6. Turnauksen vetäjinä toimivat Kaino Tenhunen ja Veikko Savolainen.

Kuopion piirin ulkoboccia kisat pidettiin 17.8. Leppävirralla. Mukana oli yhteensä 20 joukkuetta.

Siilinjärvelle ei tullut palkintosijoja.

Pilkki

EKL:n Kuopion piirin pilkkiongintakilpailut pidettiin maaliskuussa Suonenjoen Lempyyllä. Meiltä oli mukana kolme pilkkijää, jotka sijoittuivat joukkuekilpailussa kolmanneksi.

Onginta

Kuopion piirin rantaongintakilpailut pidettiin 18.8. Leppävirran Konnuksen kanavalla. Osanottajia oli yhteensä 76.  Meiltä osallistuivat  miesjoukkue Hannu Puhakka, Eero Järvelin ja Aulis Seppänen sekä naisjoukkue Inkeri Ahonen, Sisko Korjamo ja Sylvi Paananen. Palkintosijoja tuli naisten sarjoissa.

JUHLAT, VIERAILUT JA TAPAHTUMAT

Ystävänpäiväjuhla järjestettiin 14.2. Alapitkän Pirtillä Ikinuorten järjestämänä. Meiltä oli mukana 8 henkilöä.

Omaa ulkoilupäivää vietettiin 4.4. Pöljän Kotiseutumuseolla.  Sää oli kaunis ja onkijat säntäsivät innolla jäälle. Paras tulos oli 6 kg ahventa ja särkeä.  Paistettiin makkaraa, juotiin kahvit ja pelattiin Skip-Boa.

Äitienpäivää juhlimme 9.5. nuorisotalolla. Järjestelyistä vastasivat yhdistyksen miehet, toimien myös makoisten kakkukahvien tarjoilijoina. Juhlapuheen piti Matti Hoffren.

Osallistuimme EKL:n 50-vuotisjuhlaan 22.-23.5. Tampereella 18 henkilön voimin. Matkalla yövyttiin Rajaniemessä. Kuoromme osallistui juhlakuoron esityksiin.

16.6. tehtiin teatterimatka Joensuuhun. Teatterikappale oli Mooseksen perintö. Osallistujia 18 henkilöä.

19.7. tehtiin teatterimatka Tikkakoskelle katsomaan näytelmää Ameriikan Antti.  Yhteistyötoimikunnan porukkaa oli mukana  41 henkilöä.

23.8.  osallistui jäseniämme piirin kesäjuhlaan Ilves kasinolla Kuopiossa. Juhlapuhujana oli Arja Ojala.

18.10. vietettiin piirin Hiljaista päivää Maaningalla. Meiltä mukana 16 henkilöä.

14.11. viettiin isänpäivää Nuorisotalolla, mukana Siilinjärven apteekista proviisori Juha Hänninen.

Yhdistyksen oma joulujuhla vietettiin 12.12. Laturastin majalla. Juhla oli musiikkivoittoinen, nautittiin puuroa ja juotiin makoisat torttukahvit. Arpajaisilla saatiin vuokrakulut katettua.

Merkkipäiviään viettäneitä Kuopion Liikealan eläkeläisiä, Kuopion Varhaiseläkkeensaajia ja

Lapinlahden Eläkkeensaajia onniteltiin adressilla ja euron lahjoituksella per toimintavuosi.

JÄSENISTÖ

Vuoden lopussa jäseniä oli117. Uusia jäseniä liittyi 14 ja eronneita oli 24, joten nettovähennys vuoden aikana 10.

TALOUS

Jäsenmaksujen lisäksi taloutta ylläpidettiin kahvi- ja arpajaistuloilla sekä opintokerhotuotoilla ja kunnan avustuksilla Jäsenten vapaaehtoistyö varojen hankinnassa ansaitsee meidän kaikkien kiitoksen.

Kirjanpidosta vastaa Tili-Asseri, joka laatii myös tilinpäätöksen.

Tilinpäätös osoitti ylijäämää 300,19 vuodelta 2012 ( vuonna 2011 alijäämää oli 20,03).  Taseen loppusumma on 1.959,45  (vuonna 2011 loppusumma oli 1 735.23).

Yhdistyksen taloudellinen tilanne vuoden lopussa oli vakaa.

Siilinjärvellä 12. helmikuuta 2013

HALLITUS