SIILINJÄRVEN ELÄKKEENSAAJAT RY                                                  

 

VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2015

YLEISTÄ

Vuosi 2015 oli yhdistyksemme 41:s toimintavuosi.  

 

Toiminta oli entiseen tapaan vilkasta ja toteutui suunnitellulla tavalla. Viikoittaisen kerhon lisäksi kokoonnuimme neljänä päivänä viikossa eri harrasteryhmiin. Muistikerhon toiminnan loputtua uutena ryhmänä aloitti keilailu. Harrasteryhmien ja viikkokerhon kävijämäärä on pysynyt ilahduttavan vakaana ja runsaana. Kerhojen ja harrasteryhmien kokoontumisia oli vuoden aikana 284 ja niihin osallistujia yhteensä 3025 henkilöä. Uutena toimintoja olivat määrävuosia täyttävien yhteiset kakkukahvit keväällä ja syksyllä.  Pitkään jäsenenä olleita muistettiin syyskokouksessa.

 

Jäsenhankintaa jatkettiin koko vuosi ja saimmekin uusia jäseniä, mutta myös menetimme jäseniä kuoleman ja eroamisen vuoksi, jäsenmäärän kokonaissaldo jäi kuitenkin pienen plussan puolelle.

Jäsenkunnan vanhetessa on vaikeutta tulla kerhoon ja poisnukkumisia on entistä enemmän vuosittain, joten jäsenhankinta nousee yhä suurempaan arvoon turvataksemme toimintamme jatkossakin.  Vuoden loppupuolella teimme päätöksen osallistua EKL:n suureen jäsenhankinta-kampanjaan vuonna 2016, kampanjan aloitus on helmikuussa..

Myös yhdistyksen hallinto, kerhojen sekä harrasteryhmien vetäjät ikääntyvät ja uusia voimia tarvitaan mukaan yhdistystyöhön.  Syyskokous teki päätöksen pienentää yhdistyksen hallituksen jäsenmäärän kuuteen ja varajäsenten määrän kahteen.

 

Osallistuimme piirin ja yhdistysten järjestämiin tapahtumiin ja kilpailuihin .

 

Suuri kiitos vilkkaasta toiminnasta kuuluu jäsenille sekä kerhojen ja eri harrasteryhmien vetäjille.

 

KERHOTOIMINTA

 

Ohjelmalliseen kerhoon kokoonnuimme entiseen tapaan keskiviikkoisin. Kevätkauden kerhot alkoivat14.1. ja kevätkausi päätettiin yhteiseen äitienpäiväjuhlaan 6.5. Nuorisotalolla.  Syksyn toiminnan aloitimme 9.9. ja kausi päättyi puurojuhlaan 9.12. Laturastin majalla.

 

Kerhon vetäjinä toimii kerrallaan kaksi jäsentä ja kerholaiset esittivät ohjelmaa. Vuoden aikana kerhoissa vieraili ulkopuolisia vierailijoita. Kahvitarjoilusta huolehtivat emäntämme Anja ja Helli apureineen,  pullat leipoi tai lahjoitti joku jäsenistä.  Kerhoihin osallistui keskimäärin n 25 jäsentä/kerho.

 

Aktiivisena matkavastaavana toimi Jorma Luukkonen.  Arpajais- ja kahvituloilla kartutimme yhdistyksen varoja.

 

 

 

 

KOKOUSTOIMINTA

 

Kevätkokous pidettiin 25.3.2015. Kokoukseen osallistui 29 jäsentä ja kokouksen puheenjohtajana toimi Erkki Miettinen.  Asioina mm. vuosikertomuksen- ja tilinpäätöksen hyväksyminen vuodelta 2014 sekä vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille.

 

Syyskokous pidettiin 28.10.2015   ja siihen osallistui 30 jäsentä ja kokouksen puheenjohtajana toimi rutinoidusti Erkki Miettinen.. Kokouksessa vahvistettiin yhdistyksen vuoden 2016 toiminta- ja taloussuunnitelma.

Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Maria Karhunen. Johtokuntaan valittiin 6 jäsentä sekä 2 varajäsentä. Lisäksi valittiin toiminnantarkastajat, jäsen piirihallitukseen, piirikokousedustajat sekä edustajamme TSL:n kokouksiin.

Hallitus kokoontui vuoden aikana 6 kertaa. Joka kokouksessaan hallitus oli päätösvaltainen. Varajäsenillä oli myös oikeus osallistua kokouksiin, päätöksentekoon he osallistuivat vain varsinaisten jäsenten ollessa estynyt.  

 

 HALLINTO JA EDUSTUS

 

Yhdistyksen puheenjohtajana on toiminut Maria Karhunen, varapuheenjohtajana Urpo Häkkinen, sihteerinä ja tiedotusvastaavana Saara Hämäläinen, taloudenhoitajana ja jäsenasioiden hoitajana  Sisko Korjamo, matkavastaavana Jorma Luukkonen , emäntänä Anja Rissanen  ja muina hallituksen varsinaisina jäseninä Elli Matilainen, Pentti Matilainen ja Toivo Ritanen. Varajäseniä olivat Helli Häkkinen, Irma Jäntti, Leila Karhunen ja Sylvi Paananen.

 

Varsinaisina toiminnantarkastajina toimivat Lauri Katainen ja Leena Leussu, varalla Päivi Hiltunen ja Leena Vänninen.

 

Piirihallituksessa edustajamme oli pj Maria Karhunen.

 

Varsinaiset piirikokousedustajat olivat Pentti Matilainen ja Anja Rissanen, varalla Elli Matilainen ja Sisko Korjamo. 

 

Vanhus- ja vammaisneuvostossa edustajamme oli Erkki Miettinen,  varalla Maria Karhunen.

 

TSL:n kokousedustajina toimivat Sisko Korjamo ja Anja Rissanen.

 

HARRASTUSTOIMINTA

 

Harrasteryhmiä oli 7, joista suosituin oli Boccia. Ryhmän vetäjänä toimi  Sisko Korjamo. Ryhmä kokoontui säännöllisesti kaksi kertaa viikossa, kesällä kokoonnuttiin kerran viikossa.  Kokoontumiskertoja vuoden aikana 83 ja osallistujia keskimäärin 12 henkilöä/kerta.

 

Lauluryhmää vetivät Aku Pelkonen ja Teuvo Mononen.  Lauluryhmä kokoontui kerran viikossa. Kokoontumisia 26 ja osallistujia keskimäärin 10 henkilöä.

 

Kuntosaliryhmä kokoontui kaksi kertaa viikossa. Kokoontumisia 46 ja osallistujia keskimäärin 5 henkilöä. Vetäjinä Toivo Ritanen ja Erkki Miettinen.

 

Keilailu aloitettiin uutena ryhmänä. Se kokoontui kerran viikossa, kokoontumisia 24 ja osallistujia keskimäärin  6 henkilöä. Vetäjänä Sisko Korjamo.

Skip-Bo pelikerho kokoontui kerran viikossa, vetäjänä Sisko Korjamo.  Kokoontumisia 26 ja osallistujia keskimäärin 5 henkilöä.

 

Hyvinvointkerho kokoontui kerran viikossa, vetäjänä Maria Karhunen.  Kokoontumisia 15, osanottajia keskimäärin 7 henkilöä.

 

Etelä-Siilinjärvellä tiistaikerho kokoontui viikottain pelaamaan Skip-Boa, tekemään käsitöitä  ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Kokoontumisia 32  ja  osallistujia keskimäärin 12 henkilöä.  Vetäjänä toimi Maria Karhunen.

 

KILPAILUTOIMINTA

 

Osallistuimme kilpailuihin, itse emme toimineet kilpailujen järjestäjinä. Kilpailulajeja olivat boccia,  ja pilkkionginta.

 

Kilpailuihin osallistumisesta ja saavutetuista tuloksista on kerrottu kerhossa ja tulokset ovat olleet nähtävissä kotisivuillamme.

 

KOULUTUS JA KURSSITOIMINTA

 

16-18.2    Elinvoimaa vertaiskurssille Virroilla osallistuivat Maria Karhunen, Sisko Korjamo ja Anja Rissanen

23-24. 3   Kotisivukurssille Virroilla osallistui Sisko Korjamo

31.8.        Kerho-ohjaajien kuntokurssille Vuorelan Kunnonpaikassa  osallistui 8 henkilöä, hallituksen jäseniä ja harrasteryhmien vetäjiä

21-23.10  Lavis liikuntakurssille Virroilla osallistui  Sisko  Korjamo

19-20.11  Elinvoimaa jatkokurssille Helsingissä  osallistuivat Maria Karhunen ja Sisko Korjamo

30.11-1.12 Tulevaisuustyöpaja, osallistuivat Maria Karhunen, Tarja Haatainen ja Arja Jolkin

 

JUHLAT, VIERAILUT JA TAPAHTUMAT

 

11.2.             Ystävänpäivän ulkoilu Laturastin majalla

4.3.               Ulkoilupäivä ja oma pilkkikilpailu Kanavatien kodalla

29.4.             Merkkivuosia kevätkaudella täyttäneiden kakkukahvit

6.5.               Äitienpäiväjuhla

9.5.               Tutustuminen Korkeakoskeen ja Maaningan kirkkoon

9.5.               Vivates teatterin  esitys Salmin salilla, ”Entäs nyt Niskavuori”

11.5.             Kevätkauden päätös Marian luona Paasisalossa

4.6.               Lauluryhmä Akuliinassa

10.6.             Kesäpäivä Luppotuvalla maaninkalaisten vieraana

24.6.             Kesäteatteri Mäntyrannassa, ”Kuin ensimmäistä päivää”

15.7              Lounasristeily Osmo laivalla Kallavedellä

20.8              Piirin kesäjuhla Ilveskasinolla

24.8              Kesäjuhlan talkoolaisten muistelot Hietarannassa

7.10.             Vanhustenviikon järjestötapahtuma Yara-areenalla

9-10.10        Teatterimatka Mikkeliin, ”Rakkauslaulu”

14.10            Ulkoilupäivä Laturastin majalla

15.10            Hiljainen päivä Pielavedellä

11.11            Isänpäiväjuhla

19.11.           Lauluryhmä ja soittajat Risuharjussa

25.11            Merkkivuosia syyskaudella täyttäneiden kakkukahvit

3.12.             Yhteistyötoimikunnan pikkujoulu Iisalmessa

9.12.             Kerhon puurojuhla Laturastin majalla

 

28.11 kävimme onnittelemassa 55 vuotta täyttävää Kuopion Eläkkeensaajat yhdistystä,

onnittelijoina Urpo Häkkinen ja Anja Rissanen

28.11   TSL:n Kuopion opintopiirin 60-vuotisjuhlassa kävi onnittelemassa Sisko Korjamo

 

TIEDOTUS

 

Tiedonvälityksessä ovat nettisivumme olleet käytössä ja niiden kehittämisestä ja aktiivisesta päivittämisestä on Sisko Korjamo huolehtinut kiitettävästi.  Muina tiedottamiskanavina ovat olleet Uutis-Jousen ja Savon Sanomien eläkeläispalstat.  Savon Sanomien eläkeläispalstan tultua maksulliseksi, siinä ilmoittamisesta luovuttiin. Joka kerhossa on tiedotettu ajankohtaisista asioista.  EKL on tehostanut tiedottamistaan ja lähettää useita kertoja kuukaudessa tiedotteita ajankohtaisista asioista.

 

JÄSENISTÖ

 

Vuoden lopussa jäseniä oli 117. Uusia jäseniä liittyi 19 ja eronneita oli 18, joten nettolisäys vuoden aikana 1 jäsen.

 

TALOUS

 

Jäsenmaksujen lisäksi taloutta ylläpidettiin kahvi- ja arpajaistuloilla, korttien myynnillä sekä opintokerhotuotoilla ja kunnan avustuksilla.  Merkittävän varojen lisäyksen saimme piirin kesäjuhlan ravintolatoiminnan järjestämisestä. Jäsenten vapaaehtoistyö varojen hankinnassa ansaitsee meidän kaikkien kiitoksen.

 

Kirjanpidosta vastaa Tili-Asseri, joka laatii myös tilinpäätöksen.

 

Tilinpäätös osoitti alijäämää 35,57 vuodelta 2015 (vuonna 2014 alijäämää oli 225,93).  Yhdistyksen taloudellinen tilanne vuoden lopussa oli vakaa.

 

Siilinjärvellä 16. helmikuuta 2016

 

 

HALLITUS